Etusivu

 Tekniikka

 Työkohteita

 Suunnittelu

 Luvat

 Kalusto

 Yritys

 Palaute





Katso video

Suunnittelu
Kaikki vesirakennushankkeet edellyttävät huolellista suunnittelua. Neuvoja kannattaa kysyä myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta ja alueellisilta ympäristökeskuksilta. Hyvä suunnitelma edellyttää ensin perusteellisen työkohteen olosuhteiden selvittämisen. Ruoppaamalla tapahtuvaan kunnostamiseen pohjatietoja tarvitaan veden virtaamisesta, pohjan laadusta, syvyydestä jne. Aina on aiheellista tehdä etukäteen myös kartoitus ympäristövaikutuksista.

Hyvä suunnitelma edellyttää, että myös sidosryhmät otetaan mukaan mahdollisimman aikaisin. Suunnitelma tulee esittää naapureille, kalastuskunnalle, lupaviranomaisille ja muille sidosryhmille joita kunnostusasia koskee.

Tarjoamme mielellämme avuksi asiantuntemustamme jo suunnitteluvaiheessa oikean lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Kuvat ovat Vesimestarien valmistajan arkistosta ja ne on otettu useiden eri urakoitsijoiden tekemistä työkohteista. Tässä yhteydessä ne edustavat Vesimestaritekniikkaa yleensä ja Vesimestarilla suoritettavia töitä.

Svenska In english

BC Maa ja Vesirakennus Oy
Osoite: Pl 65 10901 Hanko

Puh. 0400 210690, Fax 019 2484455
uffe@bcmv.net